Enran syyskokous

14.12.2024

Enjalan ratsastajien syyskokous pidettiin lauantaina 30.11.2024 Enjalan tallilla Cafe Kaviossa. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2025 talousarvio sekä toimintasuunnitelma. Päätöksenteon jälkeen iltapäivää jatkettiin juhlimalla pikkujoulujen merkeissä.

 

Liittymis- ja jäsenmaksut 2025
Päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti luopua kokonaan liittymismaksusta (10 e) ja korottaa kaikkia Enran jäsenmaksuja yhdellä eurolla (1 e) SRL:n korotuksen lisäksi. SRL on omassa syyskokouksessaan 24.11.2024 päättänyt korottaa osuuttaan jäsenmaksuissa kahdella eurolla (2 e). 

© Ilkka Lastumäki

Toimintasuunnitelma 2025
Seura järjestää tulevan vuoden aikana monipuolisesti toimintaa jäsenilleen. Vuoden aikana suunnitelmissa on järjestää tuttuun tapaan kolmet seuratason kilpailut niin este- että kouluratsastuksessa, ja lisäksi epäviralliset pukuratsastuskilpailut. Seuralaisten välinen Enra Cup jatkuu myös ensi vuonna. Seura pyrkii järjestämään valmennustoimintaa yhteistyössä Enjalan tallin kanssa yksittäisten valmennusten ja lyhytkurssien muodossa.

Seura järjestää alkuvuodesta kilpailusääntökoulutuksen kaikille kilpaileville ja kilpailemisesta kiinnostuneille seuran jäsenille. Alkuvuodesta järjestetään myös kilpailupäivän infotilaisuus seuran järjestämiin kilpailuihin liittyen. Infotilaisuudessa käydään läpi muun muassa kilpailupäivän kulkua sekä erilaisia toimihenkilötehtäviä.

Lisäksi ensi vuoden aikana kuullaan erilaisia asiantuntija luentoja, liikutaan monipuolisesti eri oheisliikuntamuotojen parissa sekä vieraillaan lajikokeiluissa. Seura jatkaa suosittujen shoppailuiltojen järjestämistä yhteistyössä Horse & Riderin kanssa myös vuonna 2025.

 

Hallituksen jäsenet 2025
Erovuorossa olivat hallituksen jäsenet Minna Autio, Teresa Nyberg ja Anna Toikkanen. Sekä Minna että Anna eivät hakeneet jatkoa hallituskausilleen. Enra kiittää molempia työstä ja panoksesta seuran asioissa. Hallitukseen ehdotettiin ja valittiin jatkamaan Teresa Nyberg sekä uusina jäseninä Saija Voutilainen ja Venla Ritola.